Tällä kertaa hyvä keli ja koirakoita paikalla neljä.

Luoksetulolla aloiteltiin. Jaja ei viime kisassa pysähtynyt kuin vasta maahan. Tälläkin kertaa vain vähän hidasteli pysähtyäkseen mutta ei kuitenkaan pysähtynyt.. Tehtiin kerran niin että Lentsu heitti lelun sivulta koska se ei olisi lentänyt omalta paikaltani niin kauas. Jajaa ei kyllä lelu kiinnostanut yhtään. Yleensähän sen kanssa leikitäänkin yhdessä - mutta ei se yksin tunnu palkkaavan tarpeeksi. Sitten otettiinkin makupalat käyttöön. Ja sehän se paras palkka Jajalle onkin :) Jaja tuntui ennakoivan kovasti pysähtymisä jolloin vauhti hiipui. Otettiin pari kertaa niin että lentsu piti Jajaa paikoillaan ja minä juoksin toiseen päähän. Ja tulihan siitä vauhtia lisää. Maahanmeno onnistui hyvin. Ja sitten otettiin vielä läpijuoksuna. Harjoiteltiin myös pelkkiä pysäyttämisiä niin että Jaja kiersi merkkitolpan ja palatessa tein pysäytys-käsimerkin ja heitin sitten palkan pysäytyksestä. Sain ohjeeksi vaihtaa tuo käsimerkki napakammaksi alakautta annettuna ja sehän tuntuikin toimivan paremmin. En edes tiedä missä vaiheessa olen vaihtanut tuota käsimerkkiä ?. Nyt jatkan näin.

Sitten siirryimme harjoittelemaan ruutuun lähetystä läheltä varmistaen. Jaja merkille, kävin näyttämässä ruudussa paikan johon tulisi juosta. Sitten jäin siihen ruudun sivulle, josta annoin "ruutuun" käskyn. Ja ihan kohtalaisesti oikea paikka löytyikin.. Tämä onkin vähän erilainen tapa treenailla oikeaa paikkaa - jatketaan :)

Koska kaikilla oli ilmeisesti jotain ongelmaa hypyn tai hyppynoudon kanssa. Ainakin meillä ! Niin otimme suunnitelmista poiketen tämän liikkeen. Jajan ongelma on viime sadekelin kurssin jälkeen ollut se, että heti kun vähänkään koitan ottaa kapulaa - sylkäisee jaja kapulan maahan ja väistää seisomalla. Ja näinhän tässäkin kävi. Itse olin ylivarovainen ja tein liikkeet hidastetusti - ei auttanut. Sitten sainkin ohjetta käyttäytyä ihan normaalisti - mutta ei sekään auttanut.. Joten sitten vaan kovasti kehuja kun istuu sivullani kapula suussa.. En yritäkkään siinä asennossa kapulaa ottaa vaan jos saan edes silitettyä kun Jajalla on kapula suussa.. Eli kyllä tässä nyt aika nollasta lähdetään taas liikkeelle.. Ilmeisesti Jaja sai vesiryöppyä päälleen viime kurssilla kun kaatosateella metallikapulaa otin, nyt sitten ei metallia suostu edes koskemaan.. Aikamoinen takapakki tässä kohtaan.

Lopuksi ryhmässä istuminen yhden toisen koirakon kanssa. Otettiin suht lyhyt ja onnistunut harjoitus. Jatkettiin kisapalkkauksen jälkeen (ei siis makupalaa eikä lelua) ryhmässä makuulla, johon tuli mukaan kaikki muutkin. Nämä kummatkin sujuivat ihan hyvin..

Treeneistä jäi  kuitenkin taas hyvä mieli ongelmistamme huolimatta :) Ja vaikka uusi kisa kolkuttelee jo ovella niin nyt tulee pakollista treenitaukoa kun lähden pienelle lomalle, joten Jaja saa huilata myös rauhassa. Jää nähtäväksi voiko viime kisasta enää huonommaksi mennä...