Entistä vähemmän tulee olemaan treeniaikaa hetken päästä. Uroksen tultua laumaamme joudumme tekemään järjestelyjä Jajan heinäkuisten juoksujen suhteen. Koska Ekulla on eroahdistusta emme halua viedä sitä hoitoon  uuteen paikkaan - niin olemme järjestelleet niin että Jaja menee tuttuun paikkaan juoksujen ajaksi. Tämän vuoksi menee jo perjantaista keskiviikkoon Somerolle nuorempien muksujen kanssa totuttelemaan laumassa erossa olemista. Ja odotettavissa on juoksut suurin piirtein ensimmäisen kisan paikkeille, joten eipä se ainakaan motivaatiota lisää. Pörri steriloidaan 17.6. joten pärjäämme sitten Ekun ja Pörrin kanssa kotosalla.

Tänään olin Hannan ja kaikkien koirien kanssa Karmelinpuiston ruohokentällä. Hienosti Ekkukin odotteli vuoroaan ja seuraili Jajan touhuja. Hanna harjoitteli Ekun kanssa näyttelypyörähdyksiä, seisomista sekä edestakaisin kulkemista. Hyvältä näytti ! Häiriöt tosin puuttuivat vaikka paikka olikin uusi Ekulle. Pörrin kanssa Hanna otti ainakin luoksetuloa.

Asettelin ruututolpat paikoilleen ja keskelle pieni makupala-alusta.

Metallinouto: Hyvä muuten mutta jostain ihmeen syystä Jaja palautti oikealle puolelle, korjasin palautuksen ja sitten olikin ok ? Otettiin vielä pelkkä nosto ja palautus. Eli metalli meidän väliin ja siitä "hae" käskyllä sivulla luovutus. Vähän vino mutta muuten ok.

Luoksetulon seisomaan pysäytyksiä tehtiin parit. En sitten osaa sanoa mikä teho tällä on kun makupala ja lelu lentelivät minne sattuu - ei ainakaan tarpeeksi kauas. Jaja kuitenkin pysähtyi ennen kuin lähti palkkaansa hakemaan ja hyvä niin.

Seuraamista pieni pätkä - juoksu ja hiipimis- sekä paikallaan olevin askelin eri suuntiin.. Vähän edistää mutta hyvä niin. Tarkkana ainakin oli ja innoissaan.

Liikkeestä istuminen yhden kerran ja nappiinsa meni.

Ruutuun juoksua: ei meinannut ekalla kerralla löytää vaan pysähtyi ennen ruutua katsomaan minua. En kuitenkaan sanonut mitään ja Jaja jatkoi itsekseen ruutuun ! Ei kyllä olis ilman makupalaa löytänyt. Näitä otettiin muutamia kertoja. Koitan myös huudella "paikka" mutta tuntuu menevän kuuroille korville kun Jaja samalla etsii makupalaa. Ja tarvitsisin tässä jonkun megafonin jotta saisin ääneni tarpeeksi kuuluville - hitsi ei taida olla meidän liike tämäkään.... Ja kaukaa on tosi vaikea nähdä onko Jaja ruudussa vai ei... Noh.....

Tunnaria pari kertaa - normaalia lähemmällä matkalla. Ensin Hanna asetteli hajuttomat samaan kasaan ja "oman" laitoin siihen viereen. Jaja haisteli kaikki mutta koski ja toi vain oman. Loistavaa! Sitten Hanna vaihtoi tunnarien paikkaa ja asetteli ne riviin, niin että oman laitoin toiseksi oikealta makupala sen taakse. Jaja haisteli jälleen kaikki mutta koski ja toi oman...Wau - mahtavaa !! Jätettiin tämä harjoitteli näihin onnistumisiin........jippii-jaa-jee !!

Kaukokäskyt takkuilivat pahasti...edisti yms... Otinkin aluksi tosi pitkällä matkalla mutta sitten palasin ihan Jajan eteen edistämisen vuoksi - vaikka makupala olikin Jajan takana.. pah..

Maassaoloa täydet neljä minuuttia ja hyvin meni!

Testasin sitten vielä Ekun kanssa, pientä seuraamista. Tai ei sitä seuraamiseksi voi sanoa kunhan höpsöteltiin ja siitä sitten muutama askel ja palkkaus kontaktista. Kuljettiin näin jonkun aikaa ja palkkailin tiuhaan. Testasin myös makupalalla sivulle tulemista sekä maahan menoa makupalalla avustaen. Maahan menikin vauhdilla ja tätä ollaankin jo kotosalla vähän harjoiteltu. Otettiin lopuksi myös luoksetuloharjoituksen niin että Hanna piti remmistä kiinni ja minä lähdin juoksemaan samalla Ekkua kutsuen. Hanna irrotti remmin ja Ekku tulikin liitäen luokseni. Otettiin vielä uusiksi ja vauhti olikin mahtavaa! Tämä olikin se helpoin luoksetuloharjoitus. Seuraavaksi sitten harjoitellaan myös odottamista istualleen ja siitä pikkuhiljaa luoksetuloa.. Ekku vaikutti oikein innokkaalta näistä pienistä harjoituksista, joten eiköhän jollakin tavalla jatketa kun kivaa oli:)