Lunta on tänä talvena ollut yllin kyllin. Ihan tämän viikon aikana ovat kentät paljastaneet pintansa ja niinpä mekin piiiitkästä aikaa otettiin Jajan kanssa ihan pikkiriikkinen treenin poikanen lähikentällämme.

Jaja oli TOSI innokas ja vauhdilla kävelimme kentälle.

Asettelin ruututolpat ja makupalakeppu sinne keskelle. Jaja juoksi  edessäni  ruudusta kauemmas tietäen mikä liike oli tulossa. Jaja sivulla, kysyin "missä ruutu?". Jaja vilkaisi ruutuun ja sitten taas kontakti minuun. Käsky "ruutuun" ja sinne lähti vauhdilla, kehuin vielä kun jäi sinne seisomaan. Tehtiin pari kertaa vähän eri matkoilta. Suurin ongelma meille tähän liikkeeseen jäi kun makupalakepulla oltiin merkattu ruudun pysähdys paikka takareunaan, jolloin jaja oli ottanut paikan niin tarkkaan että meni takareunaan myös kisoissa. Eli oikeasti takareunaan niin että takapää oli ruudun ulkopuolella. Nyt yritetään saada tuo paikka korjattua keskelle eli jatkossa makupalakeppu ei missään tapauksessa ole enää takareunalla.

Liikkeestä istuminen - sujui ihan nappiinsa. Viimeisessä kisassahan tämä liike epäonnistui kun Jaja jäikin seisomaan, mitä ei kyllä yleensä ole sattunut... Mutta pitänee koittaa aina varmistaa tämäkin ns. helppo liike.

Metallinouto sujui !

Seuraamista eri suuntiin, käännöksiä, pysähdyksiä, hölkkää josta vauhdilla täyskäännös, sivusuuntaiset askeleet myös taakse.. Jaja oli tarkkana, enkä puuttunut pieneen edistämiseen - ihanaa:)

Maassaolo aloiteltiin taas varovasti eli vain puoli minuuttia piilossa. Hyvin sujui. Aikaa pidennetään taas astettain.

Kaukokäskyjä läheltä joka liike palkaten. Pientä eteenpäin menoa, joten palkkasin taakse heittämällä. Kohtuullista kuitenkin treenimäärä huimoioiden..

Tällä kertaa ei tehty: luoksetulon pysäytyksiä, tunnaria eikä hyppynoutoa.. Mutta tästä on kiva taas jatkaa. Aika hyvin olikin liikkeet Jajalla muistissa. Että ei muuta kuin kisoja katsomaan kesälle:)