Noutoja niin puu- kuin metallikapulalla ollaan välillä otettu. Hyppyteline on vielä autotallissa. Näissä ei kovasta hankaluuksia ole ollutkaan.

Liikkeestä istumista aloiteltuamme otettiin muutamia toistoja ja sitten lähti sujumaan.

Kaukokäskyjen ylösnousu ei vain suju edelleenkään.. Olen nyt laittanut siihen takapalkan ja namu-käskyllä saa sen sitten sieltä ottaa. Tällöin nouseekin äkkiä ylös ja kääntyy taakse.. En kyllä tiedä onko tämäkään tapa sitten ok mutta näin nyt jatketaan jonkun aikaa. Maahan ja istumaan nousuja harjoitellaan kauempaa mutta ylösnousua vielä läheltä.

Luoksetulojen pysähdykset ihan keskeneräisiä. Välillä otan suoraan ilman pysähdyksiä koska ennakoiminen vahvaa. Pysähdyksiä pitänee ottaa omana harjoituksena.

Seuraamista otettu pieniä pätkiä, lyhyitä osuuksia käännöksineen ja pysähdyksineen sekä hölkällä että paikallaan kääntymisiä. Välillä perusasennot pysähdyksissä jäävät vinoiksi tai vähän eteen. Mutta innokasta muuten.

Maassaoloa ollaan aloiteltu pikkuhiljaa aikaa lisäämällä. Ensin minuutti piilossa ja palkkaus. Sitten perään toinen ja palkkaus. Rauhallisesti oli niin kuin aina. Silti jatketaan rauhallisesti aikaa lisäämällä.

Ruutu on myös aika alussa vasta ja otettu lähinnä omalla pihalla. Jaja vaan tuntuu menevän helpoiten ruudussa maahan vaikka käskytän mitä. Ja olen sitten miettinyt että antaisko sitten vaan "maahan" käskyn suoraan kun on ruudussa.. Se loppuosa taitaa olla helpoin osuus tässä liikkeessä.

Mutta sitten se meidän tämän hetken keskeneräisin juttu eli tunnari! Olen sitten tehnyt jo kaiken mitä voi väärin jo ENNEN kuin ollaan edes aloiteltu. Voi Jaippi parkaa kun on tämmöinen tunari opena.... Kiitos Riikka P. kun jaksat neuvoa meitä:)

Eli Jaja on oppinut tuon "oman" tunnistamaan näkemälle eikä HAISTAMALLA. Ja sehän jos mikä on ihan väärin.. Nyt aloitellaan pelkän oman etsimisellä ruohon joukosta, hiekasta yms. mutta se on ehdottomasti haistettava eikä nähtävä. Näitä harjoituksia ei myöskään saa tehdä kotona, jossa sitää omaa hajua on joka puolella - tietenkään...

Tänään käytiinkin tuossa Karmelinpuiston hiekkakentällä ja ruohossa. Eiköhän se siitä. Nyt harjoitellaan jonkun aikaa vain omalla kapulalla. Kyllähän se sieltä alkoi löytymään ja oli kyllä kiva nähdä että kyllähän se nenä hienosti toimii kun vaan tietää mitä tehdään. Ihana Jaja:)