Keskiviikkona 24.9. Tkk:n iltatreenit Haunisten ruohokentällä. Paikalla kahdeksan koirakkoa ja kolme kouluttajaa. Koirakot riviin ja ensin luoksepäästävyys, sirutarkastus ja juoksutarkastus. Kouluttajat olivat rivissä ja koirakko kerrallaan käytiin kaikki läpi. Ei tässä mitään ongelmaa Jajan kanssa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sitten tehtiin ihmisryhmä-harjoitus koirakko kerrallaan. Otin tämän Jajan kanssa vapaana. Ei mitään ongelmaa tässäkään. Tämän jälkeen kentällä myös ammuttiin pari kertaa, jonka aikana otin Jajan kanssa vähän seuraamista ja leikkimistä. Bh-kokeessa tuota ampumista ei tosin enää edes ole. Jaja kyllä huomasi ampumisen muttei mitenkään enempää siihen reagoinut.

 

Sitten jaettiin porukka kolmeen osaan. Jaja ja yksi toinen koirakko oli menossa kisaan viikonloppuna. Päädyimme sitten samaan harjoitusryhmään ja otettiin lähes kisamainen harjoitus.

 

Ihan ensin ilmoittautuminen sitten toinen (ja kolmas) koirakko meni maassaoloon ja me Jajan kanssa aloitimme suorituksen näiden välissä.

 

Tällä kertaa otin minikaavion vapaana. Ensimmäisen pitkän suoran päässä lelupalkkaus muutoin en palkannutkaan kuin koko seuraamisen lopuksi. Seuraaminen varsinkin alussa ei ollut kovinkaan loistavaa mutta parani sitten loppua kohti – ihmeekseni ja onneksi! Remmiseuraamista en ottanut nyt lainkaan (se tehtiin maanantaina). Sitten liikkeestä istuminen, joka sujui hyvin jälleen pienellä vartaloavulla (pitäisi varmaan uskaltaa vaan antaa käsky ja luottaa Jajan taitoihin). Liikkeestä maahan ja luoksetulo – ihan ok suoritus!

 

Sitten siirryimme maassaoloon toisen koirakon tehdessä liikkeet. Kentällä alkoi jo uhkaavasti hämärtää ja Jaja tuntui olevan kovin kaukana. Pysyi kuitenkin hienosti koko vaaditun ajan eikä ottanut häiriötä toisesta suorittavasta koirakosta!

 

Saatiin kouluttajalta kommentti ”BH tottis-osuus hyväksytty!” Kiitos, sama olisi kiva kuulla lauantainakin :)

 

Nyt sitten koetta odottamaan…