Ei tässä nyt paljon muuta olla puuhailtu kun seurailtu pentujen kasvua. Ja käyty muutamassa näyttelyssä Pörrin kanssa. 

Pennut ovat nyt reilun kolmen viikon ikäisiä pikkuvintiöitä. Tyttö on varattu harrastavaan kotiin perheenjäseneksi eikä siltä osin huolta mutta poikien kodeista ei ole vielä tietoa.. Pojat rekisteröidäänkin soopelin sijaan harmaiksi. Toinen ihan harmaa ja toinen riista-harmaa ilmeisesti. Ovat ne kyllä ihania kaikki - jos vaan voisi niin pidettäisiin itse:)

Sen verran treeni-into tässä on kiusannut, että ihan pikkiriikkisiä miniharjoituksia ollaan Jajan kanssa tehty. Enää ei ihan koko aikaa kuitenkaan pentuaitauksessakaan viihdy ja onkin ollut tarkkaa tyttöä heti kun on mahdollisuus jotain muutakin tehdä. Mistään treeneistä ei silti voida puhua.

Nouto: Pari kertaa aika lyhyellä matkalla tosin. Ongelmana helposti on edelleen ennakointi eli lähtee kapulan perään ennen käskyä..Siksi olen harjoitellut lähinnä malttia odottaa käskyä. Hakemisen ja palautuksen on yleensä tehnyt kohtuullisesti. Välillä tosin vinolla perusasennolla.

Kaukokäskyjä muutamia kertoja. Näissä ei näytä olevan vaikeuksia. Tekee heti edistämättä. Harjoitusta tarvittaisiin vieraan henkilön Jajan takana olemiseen kuten kisassa..Eli jos Jajan mielenkiinto menee taakse niin tuskin kuulee/näkee antamani käskyt, jolloin voikin mennä koko liike pieleen. Vieraan henkilö kanssa ei olla koskaan harjoiteltu.

Luoksetulo pysäytyksellä: Tämä on se meidän keskeneräisin liike, johon eniten harjotusta tarvitaan (maassaolon lisäksi). Hitaalla vauhdilla pysähtyy kohtalaisesti, nopealla ottaa liikaa askelia ennen pysähtymistä. Paljon lisää treeniä - kunhan vaan ehditään....

Hyppy: Ei enää olla treenattu vaan otettu muistin virkistykseksi muutaman kerran tehden heti kokeenomainen suoritus. Perusasennosta käskyllä yli, "is"-käskyllä istumaan ja paluu hyppy perusasentoon käskystä. Koko liikkeen jälkeen palkka. Nyt kun ollaan lopetettu tämän hinkaaminen ja tehty vain yhden kerran ilman mitään "apuja" niin ihan nappiinsa onkin mennyt. Tosin ennakointi kisassa voi olla mahdollinen edelleen...

Liikkeestä paikka: Ei treenattu vaan testattu pari kertaa. Palkkaus heti pysähtyessä. Eli vielä pitää treenailla lisää Jajan taakse kävelemistä ennen sivulle palaamista.

Liikkeestä maahan: Samoin kuin edellä.

Paikallamakuu (piilossa 3 min): Ei olla treenattu yhtään pentujen ollessa. Ajallisesti olisi pisin treeni ja tähän tarvitaan rauhallista mielialaa ja malttia. En viitsi yhtään riskeerata aikaisempia hyviä maassaoloa, että jos kuitenkin pennuista erossa oleminen vaikuttaisi.. Mutta harjoitusta tarvitaan taatusti..

Seuraaminen taluttimetta: Ei olla seuraamisia otettu muuta kuin mitä eri liikkeet sitä vaativat.. Tätäkin pitänee treenailla tehokkaammaksi kunhan ehditään pennuilta..

Eli kyllä olisi treenattavaa kunhan pentuset tämän sallivat.. Vielä pitänee ottaa rauhallisesti ja jatkaa mimi-harjoittelua aina jossain pikkuvälissä... Nopeasti aika kuitenkin näyttää menevän.. Ja pentujen jälkeen pidetään vähän tehokkaampi treeniputki ennen kisojen aloittamista...

Kyllähän se TK 2. olisi haaveena seuraavaksi, mutta jää nähtäväksi miten käy ja millä aikataululla:):).....