Torstai iltasella (20.3.) lähdettiin Hannan kanssa porukalla lähikentälle koiruuksiemme kanssa. Otin noutokapulan ja vähän herkkua taskuun. Ja voi miten innokkaana Jaja olikaan. Tuntui tosi kivalta pitkästä aikaa käydä avo-liikkeitä läpi (ei hyppyä eikä maassaoloa).

Aloiteltiin pienillä seuraamisilla ja ihan innokasta touhua olikin. Tosin tarkkuutta oikean paikan suhteen pitää lisätä ennen koetta (ehkä loppukesästä) mutta pysyi kontaktissa joka suuntiin kääntyessä ja pysähtyessä. Noudossa lähti jälleen ensin ilman käskyä. Palautti kuitenkin hienosti sivulle kapulan. Ennakoimisesta johtuen en palkannut. Otettiin uudestaan ja käytin "odota" käskyä, jolloin pysyikin nätisti ja vasta käskystä haki kapulan jälleen hienosti sivulle palauttaen. Se oli jo palkan paikka.

Sitten laitoin Jajan liikennemerkkiin hetkeksi kiinni ja sanoin "odota" jolloin tytteli meni heti maaten ja oli siinä rauhallisesti koko sen ajan kun otettiin pieni harjoitus Hannan ja Pörrin kanssa. Ensin vähän luoksetuloa. Pidin itse Pörrin remmistä kiinni Hannan juostessa kaemmas samalla Pörriä huutaen. Hölkytteli sitten Hannan luokse, ei kuitenkaan mitenkään hurjaa vauhtia. Otettiin vielä uudestaankin ja vauhtikin vähän koveni vaikka ei mitenkän hurjasti. Harjoiteltiin vielä istumaan jäämistä ja kutsusta luoksetuloa ihan vapaana ollessaan. Aluksi ihan läheltä ja palkkaus paikallaan pysymisestä. Välillä luoksekutsu, josta palkka jne.. Hienosti näytti ymmärtävän. Mitään perusasentoja ei näihin yhdistelty eikä niitä olla Pörrin kanssa edes harjoiteltukkaan. Tosin nyt alkaa pikkuhiljaa makupalaa apuna käyttäen tämäkin lähes onnistua. Pikkuhiljaa siis...

Jaja oli tämän aikaa nätisti odottanut maaten enkä viitsinyt sitä kauempaa siellä kylmässä pitää. Olikin muuten tosi kylmä enkä ollut itsekkään tarpeeksi varustautunut. Ikkunasta katsoan näytti niin aurinkoiselta ja keväiseltä kun lähdettiin - huh! Otin muutaman kerran liikkeestä maahan, muistissa oli vaikkakin tarkkuutta tähänkin pitää taas saada lisää kuten myös liikkeestä pysähtymiseen. Kaukokäskyt sujuivat ihan hyvin, jokainen liikevaihto heti edistämättä. Luoksetulo pysähtymisineen on meillä edelleen ihan alkutekijöissä. Otettiin pari kertaa lelulla pysäyttäen ja sitten pelkästään "stop" käskyä namulla pysähtymiset palkaten.

Lopuksi Hanna ja Pörrin ottivat pujottelua. Veera seisoi noin kolmen metrin päässä musta ja Jajasta. Siinä ne sitten tekivät kahdeksikkoa ympärillämme. Makupalat olivat kovassa käytössä mutta ihan kohtalaisesti sekin sujui.

Olipas tosi kiva harjoitushetki pitkästä aikaa! Pörrikin kovasti innokkaalta vaikutti ja onkin turha mainita mitä Jaja tykkäsi. Olikin kiva huomata, että kohtaisesti oli liikkeet vielä muistissa vaikka hiomista tietysti paljon löytyykin. Ihania palleroita :)

Edelleen ei olla varmoja odottaako Jaja pikkuisia ja siksi treenailutkin ovat aika olemattomia olleet. Yksi asia kerrallaan...